Uutisia ja ajankohtaista

Ihmiset ensiksi: Porvoon sairaalan synnytysosasto säilytettävä

15.11.2014

Puheeni Porvoon torilla tapahtumassa Porvoon sairaalan synnytysosaston puolesta 15.11.2014. Tapahtuma oli RKP:n kansanedustaja Mikaela Nylanderin koolle kutsuma, ja paikalla oli edustajia eri poliittisista puolueista.

Taustalla on uhka Porvoon sairaalan synnytysosaston lakkauttamisesta tiukentuvan päivystysasetuksen vuoksi, HUS:n hallitus käsittelee asiaa maanantaina 17.11.2014. Toiveenamme on, että hallitus hakisi ministeriöltä poikkeuslupaa synnytysosaston toiminnan jatkamiseksi.

Hyvät kuulijat, hyvät ystävät.

On hienoa, että meitä Porvoon sairaalan synnytysosaston ystäviä on paljon liikkeellä tänään. Asia on yhteinen meille kaikille. Uskallan väittää, että olemme samaa mieltä Porvoon ja samalla koko Itä-Uudenmaan sairaalan synnytysosaston kohtalosta.

Me haluamme pitää synnytysosaston Porvoossa. Helsinkiin pendelöijänä, vuodesta 1986 Itä-Uudeltamaalta, tiedän, että puolessa tunnissa ei matka taitu Naistenklinikalle saakka. Usein synnyttämään lähdetään omalla autolla, perheen voimin, ja ruuhkaa on usein.

Kyse on lähipalveluista ja oikeastaan koko sairaalan kohtalosta. Kyse ei ole vain synnytyksistä vaan asia on paljon laajempi.

Porvoon demarit ovat tehneet kaikkensa, että aikeet lopettaa Porvoon sairaalan synnytysosasto saataisiin pysäytettyä. Valtuustoryhmä on kirjelmöinyt HUS:sin päättäjille. Säde Tahvanainen HUS- hallituksen edustajana onkin täällä kertomassa oman kantansa. Matti Nuutti, kaupunginhallituksen puheenjohtaja, on tehnyt yhteistyötä Itä-Uudenmaan kuntien kanssa ja kirjelmöinyt ministeri Susannan Huoviselle, joka on ollut asiaa valmistelemassa.

Me kaikki ymmärrämme, että kun luontoa aiotaan muokata, on tehtävä YVA, ympäristövaikutusten arviointi. Kun on näin suuresta kuntalaisten elämään vaikuttavasta asiasta kyse, pitäisi tehdä sosiaalisten vaikutusten arviointi tai ihmisvaikutusten arviointi. Se olisi tarpeen.

Bästa vänner,

Nu måste vi tänka på våra familjer, våra barn och våra mammor. Om vi beslutar någonting, måste vi förstå vad det betyder för människorna, för hela familjer, invånanrna i hela östra Nyland.

Olkoon mottomme: ihmiset ensiksi.

 

 

 

10.01.2022Kokemusta ja osaamista aluevaltuustoon
28.05.2021Uusin blogini PorvoonMirkku
17.03.2017Puoluekokousuutisia
05.01.2017Tytti Tuppurainen kolmas pj-ehdokas SDP:ssä
05.01.2017Timo Harakka SDP:n pj- kisaan mukaan
19.11.2016Antti Rinne ehdolla SDP:n puheenjohtajaksi toiselle kaudelle
15.11.2014Ihmiset ensiksi: Porvoon sairaalan synnytysosasto säilytettävä
26.06.2014Isyyslaki uudistuu - vihdoinkin
19.10.2012Yhteiskuntatakuu voimaan 2013
03.08.2012Vanhuspalvelulaki ja henkilöstömitoitus

Siirry arkistoon »