Kuka olen?


Olen porvoolaistunut, kahden aikuisen pojan äiti. Olen avioliitossa Matin kanssa. Nyt jo eläkkeellä.

  • Olen asunut Gammelbackassa vuodesta 1995 - lähiössä, jossa on hyvä asua. Aiemmin olen asunut mm. Enossa, Helsingissä, Pornaisissa ja Askolassa.

  • Viimeisin työsuhteeni oli Teollisuusliitossa sopimusasiantuntijana.
  • Koulutukseltani olen alun perin Radio- ja tv- asentaja.
  • Opiskeltuani Työväen Akatemiassa vuodet 1980-82 lähdin työn ohessa opiskelemaan lukioon iltalinjalle, ylioppilaaksi kirjoitin 1986. Myöhemmin pyrin yliopistoon, ja vuonna 2008 minusta tuli kasvatustieteiden kandidaatti, vuonna 2019 maisteri, pääaineena aikuiskasvatus.
  • Olen demari, SDP:n jäsen vuodesta 1972.
  • Rakastan luontoa: ympäristön suojeleminen ja elinvoimaisen ympäristön jättäminen jälkipolville perinnöksi on minulle tärkeää. Olen toiminut Suomen Luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin piirihallituksessa ,Itä- Uudenmaan Luonnon- ja ympäristönsuojeluyhdistyksessä, nyt liiton hallituksessa tavoitteenani vaikuttaa omalta osaltani luonnonsuojeluun ja terveen ja puhtaan ympäristön säilymiseen/saavuttamiseen.
  • Lukeminen ja opiskelu vievät vapaa-aikani järjestötoiminnan lisäksi. Harrastan runojen kirjoittamista.

Luottamustehtäviäni, vain osa tässä.

  • Hamarin ja Gammelbackan demarit HTY ry:n puheejohtaja vuodesta 2009 vuoteen 2024.
  • Porvoon sos.dem. kunnallisjärjestön puheenjohtaja (Porvoon Demarit) vuodet 2016-2021, hallituksen jäsen vv 2022-2023.
  • Uudenmaan sos.dem. piirin piirihallituksen jäsen joitain vuosia.
  • Porvoon Nuoret Kotkat ry:n taloudenhoitaja
  • Itä-Uudenmaan luonnon- ja ympäristönsuojeluyhdistyksen hallituksen jäsen
  • Gammelbackan kartanoseutuyhdistyksen taloudenhoitaja
  • Suomen luonnonsuojeluliton hallituksen jäsen ja vpj
  • Porvoon kaupunginhallituksen jäsen 01/2018 - 2021.
  • Porvoon kaupunginvaltuutettu
  • Itä- Uudenmaan hyvinvointialueen neljäs varavaltuutettu, tarkastuslautakunnan jäsen 2025-2029.
    Aiemmat tehtävät:

Olen ollut aiemminkin mm useita vuosia Porvoon kaupunginhallituksen varajäsen, teknisen lautakunnan jäsen 10 vuotta, Peipon koulun johtokunnan puheenjohtaja 8 vuotta ja Pääskytien koulun johtokunnan jäsen 4 vuotta. Ensimmäinen kunnallinen luottamustehtävä on nuorisolautakunnan jäsenyys 70/80- lukujen taitteessa Enossa, joka on nykyisin Joensuuta.