Share |

Uusi aikakausi

Share |

Torstai 2.2.2012


Haavisto edustaa myös linjaa, mikä kyseenalaistaa jatkuvat kasvun ihanteen. Kylmät luvut eivät todella kerrokkaan hyvinvoinnistamme paljoa. Suomen BKT oli huomattavasti alhaisempi esimerkiksi minun lapsuudessani. Kuitenkin yhteiskunnalla oli varaa lähettää sairaanhoitaja kotiin antamaan tuhkarokkoiselle sisarussarjallemme hoito-ohjeita, tai äitimme ollessa sairaalassa hoiti käytännön kotiöitä kotiavustaja.

Hyvinvoinnin mittariksi pitäisikin ottaa jokin muu  kansantuloa kuvaavan BKT:n tilalle tai rinnalle.

Suvaitsevaisuus on yksi vaalityön tuoksinassa esiin otettu termi. On hyvä, että arvoista keskustellaan, onhan presidentti tehtävässään onnistuessaan arvojohtaja. Automaattisesti se ei sitä ole. Pitää kuitenkin säilyttää mielissä ajatus, että suvaitsevaisuus ei ole synonyymi kaiken hyväksymiselle. Suvaitsevaisuus on myös erilaisuuden sietämistä ja taitoa kohdata toisella tavalla asioita ymmärtävä ihminen.

Sunnuntaina 5.2. äänestämään ja tiedän kyllä, kuka ääneni tällä kierroksella saa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini