Seikkailupuisto Porvooseen - miksi?

Olen kauan miettinyt tätä aihepiiriä, josta nyt kirjoitan tänne sivuilleni. Teknisen lautakunnan jäsenenä useaan otteeseen on tehnyt mieli tehdä vastaesitys ja jättää eriävä mielipide, kun virkamiehet tuovat käsittelyyn leikkipuistosuunnitelmia. Hintaa suunnitelluille puistoille tulee yleensä 30 - 60 000 euroa. Kallein oli Tarkkisten leikkipuisto, noin 200 000 euroa. Kalleus johtui maaperän parannukseen jne liittyvistä töistä.

Porvoossa on tietojeni mukaan 70 - 80 leikkipuistoa,  osa kunnostettuja, osa kunnostamattomia.

Arvioin, että leikkipuistot kiinnostavat 2 - 12 -vuotiaita lapsia, mutta jotta laskelmani teko olisi helpompaa, laajennan kiinnostuneiden määrää ikähaarukkaan 0 - 14 vuotta, joita vuonna 2007 oli väestöstä (47 832) 18,9 % eli yhteensä 9040 lasta. Jaan tämän luvun 75, ja saan tulokseksi 120. Siis yksi leikkipuisto aina 120:ta 0-14 -vuotista lasta. Kun tästä luvusta vähennetään alle 1-vuotiaat (eivät käytä puistoja), iso osa 12 - 14 -vuotiaista (joita ei enää kiinnosta), ja ne, jotka eivät ylipäätään käytä leikkipuistoja, saadaan luvuksi ehkä 60 potentiaalista leikkipuiston käyttäjää per puisto. Veikkaanpa, että puolet tuostakin porukasta harrastaa jotain muuta, eikä puistot leikkilaitteineen kiinnosta. Esim. omat poikani käyttivät lapsuusaikana todella harvoin moisia puuhapisteitä, heidän leikkipaikka ykkösenä oli taloyhtiömme lasten Pikkumetsäksi ristimä metsänläntti, ja sen  reunassa ollut Ruohovuori, rakennusten tieltä kaivettua, läjitettyä maata muutaman metrin korkeana ja ehkä sata metriä pitkänä "vuorena."  (Näin oli muuten useimmiten taloyhtiömme pojan laita. Harva heistä vietti aikaa pihalla olevassa pläntissä, jossa on kiipeilyteline ja keinu. Pallopelit tosin kiinnostivat.)

Puistoa kohti siis jäisi 30 todellista käyttäjää, ja tämä porukka käyttää puistoa eri aikoina vuorokaudessa. Ei ihme, että yleensä puistot ovat tyhjiä, tai niissä on vain muutama lapsi (paitsi päiväkotien leikkipaikat).  Jos hintaa puistolla on 30 000 euroa, niin investointi per lapsi on todella iso. Vuotuiset käyttökustannukset tulevat siihen päälle.
Täytyy muistaa, että iso osa lapsista ui, pelaa joukkuepelejä, osallistuu nuorisotoimen kerhotoimintaan jne, ja väitänpä, että pienemmillä kustannuksilla kuin härvelipeikkipuistoissa.  Tähän vielä mukaan perheiden omat hiekkalaatikot, keinut, taloyhtiöiden leikkipihat, tarhojen leikkialueet jne.

Kenelle niitä leikkipuistoja oikein rakennetaan? Ja meillä ei ole varaa nuorisotoimen esittämään nuorisotilaan? Per käyttäjä nuorisotilojen kustannukset ovat kuitenkin huomattavasti pienemmät kuin näiden puistojen, eikä ko.toimintaa voi korvata noin vain jollain muulla. Lapset pärjäisivät kuitenkin aivan mainiosti ilman ainuttakaan leikkipuistoa.

Perheen arki rakentuu työn, kotitöiden, harrastusten, yhteiskunnallisen osallistumisen ympärille. Moni ottaa lapsen mukaan kotitöihin, ulkoiluun, harrastuksiin, ja vielä useamman pitäisi. Missä välissä äidit oikein ehtivät istuksia kodeista erillään olevien puistojen penkeillä seuraamassa jälkikasvunsa kiipeilyä 5 000 euron laitteessa? Jättämällä kotityö tekemättä? Siirtymällä pelkkään pikaruokaan? Tinkimällä perheen yhteisestä ajasta rauhassa? Ja tarvitseeko aikaa ollakaan? Miksei voi tehdä yhdessä asioita kotipiirissä?

Voisi mennä kävelylle metsään, puuhastella siellä ja tutustua luontoon. Leikkiä pallokentällä tai omalla pihalla yhdessä ilman kalliita härveleitä, rakentaa luonnon kivistä ja maa-aineista kiipeilyrinteitä, tutustua samalla luontoon ja metsään. On tehty tutkimus, missä todetaan, että luonnossa liikkuminen kehittää lapsen koordinaatiota enemmän kuin rakennettu leikkipuisto välineineen. Ei lasten tarvitse päästä esim. liukumäkeen joka päivä. Odottamisen hyvää taitoa oppii, kun odottaa talven tuloa ja yhdessä äidin ja isän kanssa oltaisiin rakentamassa liukumäkeä lumesta.

Sitten tämänpäiväiseen asiaan. Uusimaasta luin, että Kuninkaanporttiin on tulossa HopLop  seikkailupuisto. Ketä varten?  Ja vastaan heti: markkinoita, bisnesmiehiä. Lapsemme kasvatetaan kuluttamaan, elämään tekoelämää oudossa, arkielämälle vieraassa paikassa. Jokaisen kodin esineet ja tavarat, kirjastot, metsät, uimarannat, lähiympäristö tarjoaa aivan tarpeeksi eväitä lapsen kehittymiselle. Tärkeintä on yhteinen aika vanhempien kanssa, kiireettömästi ja lapsen tarpeita kuunnellen. Nykyisten lasten isoimpia ongelmia on levottomuus, mikä näkyy kouluissa. Olisiko levottomuuden syynä juuri liian "virikkeinen", kaupallisiin arvoihin perustuva varhaislapsuus, jossa lapsen maailma on rakennettu tavallisesti arkielämästä irralliseksi sarjaksi hauskuutta, menoa ja temmellystä - hiljenny siinä sitten koulutyöhön, kun ei saakaan olla koko ajan menossa, pomppimassa, hyppimässä,  "hauskaa" pitämässä.

Kuka rohkenee aloittaa kampanjan lapsen näköisen arkipäivän puolesta?

Kerro mielipiteesi. Palautelaatikon viestit tulevat suoraan sähköpostiini.