Uutisia ja ajankohtaista

Kovaa peliä Porvoossa

22.05.2010

Kovaa peliä pelataan Porvoon politiikassa. Tiistai 18.5. oli teknisen lautakunnan yllätyksellinen kokous.

Yhtenä asiana oli käsiteltävä V&G Capitalsin virkamiespäätöksenä tehty vuokra-alueen laajentaminen Porvoon jokirannassa. Yllättäen kokoukseen tuotiin V&G Capitalasin edustajan, Jarmo Grönmanin, allekirjoittama kirje, missä vaadittiin teknisen lautakunnan puheenjohtajan Torolf Bergtrömin jääväämistä asian käsittelyssä. Lautakunta äänesti asiassa, ja ääniin 6-4 puheenjohtaja jäävättiin. Sen jälkeen lautakunta teki päätöksen, ja jätti äänin 6-4 käyttämättä otto-oikeutta, jota esitin mainitussa asiassa. Siis olisin halunnut kolmen muun telan jäsenen lisäksi asiasta lisäselvityksiä ennen mahdollista vuokra-alueen laajentamista, mm. koska kaupunkisuunnitteluosastolla on pidetty tärkeänä ko alueen kaavoituksen uusimista ja alueelle on vireillä rakennuskielto.

On erittäin harvinaista, että lautakunta päättää jonkun henkilön jääväämisestä. Yleensä jääväämisen tekee henkilö itse ja tosiasiallisin kuntalain perustein. Tässä ei mielestäni perustetta ollut, vaan ammuttiin niin sanotusti kovilla. Asiaan haluttiin tietty päätös, ja ilmeisesti laskutaito ei riittänyt arvioimaan, että päätös on halutunlainen ilman tällaista kovaa temppuakin.

Asiassa on taustalla tutkimuspyyntö, minkä lautakunnan puheenjohtaja teki aikoinaan ns. sihteerisopimusasiassa. Tutkimuspyyntö kohdentui kaupunginhallituksen päätökseen, ja tuohon aikaan (niin nykyisinkin) hallituksessa istuu Jarmo Grönman. Jääväämistä perusteltiin kirjelmässä ns. yleislausekejääviydellä - puolueettomuusepäilyllä ja ns. julklseen vihamieheen vetoamalla.

On merkillistä, että lautakunta teki päätöksensä niin kuin teki. Missään vaiheessa ltk:n puheenjohtaja ei ole ilmaissut syytöksiä tai epäilyjä Grönmania kohtaan, joten tilanne oli todella yliampuva. Toisaalta, jos puheenjohtaja on jäävi käsittelemään asiaa, eikö puheenjohtajan jääviyttä ollut esteellinen käsittelemään Marie Allen, joka oli myös kaupungnhallituksen jäsen sihteerisopimusta tehtäessä? Onhan hän Grönmanin tavoin jätetyn tutkintapyynnön kohteena, ja siten Bergströmin näkökulmasta mahdollisesi esteellinen käsittelemään henkilönä TB:hen kohdistuvaa asiaa.

Kuinka on sekään mahdollista, että hallituksen jäsen Grönman tekee hallituksessa teknistä tointa koskevia päätöksiä, onhan teknisen lautakunnan puheenjohtaja Grönmanin näkemyksen mukaan hänen julkinen vihamiehensä, joten niinkinpäin puolueettomuus vaarantuu. Ei kai vihamiessuhde epäsymmetrinen voi olla?

Outoa on, että vaikka teknisen lautakunnan sihteeri tiesi tulossa olevasta kirjeestä ja vaatimuksesta puheenjohtajan esteellisyyttä kohtaan, ei hän kertonut etukäteen puheenjohtajalla asiasta. Olisi ollut mahdollista kutsua paikalle varajäsen, ja demokratia olisi toteutunut.

Eikö myös Grönman ollut moraalisesti jäävi kirjelmöimään asiasta, koska hän -vaikka olikin asiassa V&G capitalsin edustaja- ole kaupunginhallituksen jäsenen roolissa vihamiessuhteessa Bergtrömiin?

Minimutkaista tosiaan.

Mutta mikä oleellisinta: viimeistään Grönmanin allekirjoittaman kirjeen tuominen teknisen lautakunnan käsittelyyn olisi pitänyt aiheuttaa asian käsittelyn pöydällepanon: olisi ollut mahdollista käsitellä esteellisyysasia oikeduenmukaisesti. Nyt on todennäköistä, että asiaa puidaan kauan ja hartaasti. siihen ihmisten kommentoinnnit eri tahoilla viittaavat.

10.01.2022Kokemusta ja osaamista aluevaltuustoon
28.05.2021Uusin blogini PorvoonMirkku
17.03.2017Puoluekokousuutisia
05.01.2017Tytti Tuppurainen kolmas pj-ehdokas SDP:ssä
05.01.2017Timo Harakka SDP:n pj- kisaan mukaan
19.11.2016Antti Rinne ehdolla SDP:n puheenjohtajaksi toiselle kaudelle
15.11.2014Ihmiset ensiksi: Porvoon sairaalan synnytysosasto säilytettävä
26.06.2014Isyyslaki uudistuu - vihdoinkin
19.10.2012Yhteiskuntatakuu voimaan 2013
03.08.2012Vanhuspalvelulaki ja henkilöstömitoitus
24.02.2012Kamppulan kehittäminen
19.01.2012Paavo Lipposen vaalityötä Vuosaaressa
15.01.2012Muista siis - Paavo viis!
27.03.2011Demarinaisten puheenjohtajuus Uudellamaalla
22.05.2010Kovaa peliä Porvoossa
24.02.2010Elämäntapana shoppailu
10.01.2010Uimahalli kiinni säästösyistä
03.01.2010Väitöskirja
09.12.2009Toinen vuosi puheenjohtajuutta
02.11.2009Kohtuus vaarassa- kansalaisseminaarin terveiset
01.08.2009Sanomalehti Uusimaa:Riita Mustijoen koulun vuokraamisesta jatkuu
19.04.2009Sihteerisopimus
04.03.2009Porvoon talousahdinko
21.12.2008Sos.dem. kunnallisjärjestön kokous
21.12.2008Hamarin ja Gammelbackan demarien puheenjohtajaksi
29.11.2008Lumisade - uutinenko
25.10.2008Naisdemarit aktiivisia
17.10.2008Aloite kymppiluokasta tyrmättiin: kuinka moni lilluu välimaastossa?
05.10.2008Porvoon demarien vaaliohjelma netissä
14.04.2008Piispankatu 15 puhuttaa