Uutisia ja ajankohtaista

Toinen vuosi puheenjohtajuutta

09.12.2009

Hamarin ja Gammelbackan demarien syyskokous teki valintansa ja jatkan toisen vuoden puheenjohtajana. Sihteerin eli Eila Kohosen kanssa laadimme lehdistölle tiedotteen kokouksen keskustelun perusteella. Gammelbackan puistometsä sai puolustajia, varmaan asiaan palataan.

Julkilausuma kokouksesta.

Hamarin ja Gammelbackan demarit HTY ry- Hammars och Gammelbacka socialdemokrater HAF rf:n syyskokouksen osanottajat ottivat tyrmistyneinä vastaan tiedon Gammelbackan puistometsän kaavoitussuunnitelmista. Aikoinaan arvokkaan puistometsän säilyttämiseksi on alueen asukkaat keränneet parintuhannen nimen addressin, ja Porvoon maalaiskunnan päättäjät lupasivat säilyttää puistometsän koskemattomana. Myös Hamarissa on alueen kaavoittamisesta järjestettävä kuulemistilaisuus, ja selvitettävä perusteellisesti alueen tuleva käyttö.

Yhdistys pitää tärkeänä, että metsä säilytetään virkistyskäytössä: alue on Hamarin ja Gammelbackan asukkaille tärkeä henkireikä ja yhteys luontoon kävelymatkan päässä. Metsä on myös Peipon koululaisille ja peruskorjattavan Hamarin koulun oppilaille halpa oppimis- ja liikuntapaikka.

Yritystoiminnan edellytykset on syytä säilyttää alueella ja Kuuselan koulun oppilaille, joita ollaan taas häätämässä alueelta, on annettava pysyvä työrauha. Oppilaat ovat itse osallistuneet koulun kunnostamiseen ja koulu puolustaa paikkaansa luonnollisella tavalla toiminnallisena oppimisympäristönä.

Yhdistys valitsi syyskokouksessaan puheenjohtajaksi edelleen Mirja Suhonen ja varapuheenjohtajaksi Jyrki Timosen. Johtokunnan muiksi jäseniksi valittiin Eila Kohonen, Anneli Lehtinen, Heli Heiskanen, Tarja Tohka, Annamari Pitkänen, Marja-Leena Oksanen ja Simo Grefberg, varajäseniksi Juha Jokinen, Marko Piirainen ja Riitta Ahola.

Puoluekokousedustajiksi asetettiin ehdolle Mirja Suhonen, Tarja Tohka, Juha Jokinen ja Jyrki Timonen.

10.01.2022Kokemusta ja osaamista aluevaltuustoon
28.05.2021Uusin blogini PorvoonMirkku
17.03.2017Puoluekokousuutisia
05.01.2017Tytti Tuppurainen kolmas pj-ehdokas SDP:ssä
05.01.2017Timo Harakka SDP:n pj- kisaan mukaan
19.11.2016Antti Rinne ehdolla SDP:n puheenjohtajaksi toiselle kaudelle
15.11.2014Ihmiset ensiksi: Porvoon sairaalan synnytysosasto säilytettävä
26.06.2014Isyyslaki uudistuu - vihdoinkin
19.10.2012Yhteiskuntatakuu voimaan 2013
03.08.2012Vanhuspalvelulaki ja henkilöstömitoitus
24.02.2012Kamppulan kehittäminen
19.01.2012Paavo Lipposen vaalityötä Vuosaaressa
15.01.2012Muista siis - Paavo viis!
27.03.2011Demarinaisten puheenjohtajuus Uudellamaalla
22.05.2010Kovaa peliä Porvoossa
24.02.2010Elämäntapana shoppailu
10.01.2010Uimahalli kiinni säästösyistä
03.01.2010Väitöskirja
09.12.2009Toinen vuosi puheenjohtajuutta
02.11.2009Kohtuus vaarassa- kansalaisseminaarin terveiset
01.08.2009Sanomalehti Uusimaa:Riita Mustijoen koulun vuokraamisesta jatkuu
19.04.2009Sihteerisopimus
04.03.2009Porvoon talousahdinko
21.12.2008Sos.dem. kunnallisjärjestön kokous
21.12.2008Hamarin ja Gammelbackan demarien puheenjohtajaksi
29.11.2008Lumisade - uutinenko
25.10.2008Naisdemarit aktiivisia
17.10.2008Aloite kymppiluokasta tyrmättiin: kuinka moni lilluu välimaastossa?
05.10.2008Porvoon demarien vaaliohjelma netissä
14.04.2008Piispankatu 15 puhuttaa