Yleisönosastoissa ja muuallakin on käyty sananvaihtoa Porvoon taloustilanteesta ja sen ratkaisemisesta. Perinteinen oikeisto- vasemmisto- akselikin erottuu, vaikka nykyajan käyttökieli hämärtää asioiden todellisia merkityksiä.
Tämä kirjoitus on julkaistu Uusimaassa vastineena Kokoomuksen joidenkin edustajien vaatimuksille vähentää väkeä kaupungin henkilöstöstä, ilman erittelyitä ja ja lähempää tarkastelua. Tällaisesa tilanteessa on kuitenkin erittäin tärkeää myös se, miten tehdään, ei vain se, mitä tehdään. Henkilöstön hyvinvointi on ykkösasia: muutenhan ei asiatkaan suju parhaalla mahdollisella tavalla. Epävarmuus ja pelko eivät ole hyviä johtamisen välineitä.
Managerialismi ja NPM:ksi nimetty julkisjohtamisoppi saattavat kuulostaa fiksuilta ja viisailta ajatuksilta, ellei pysähdy miettimään, mistä oikeasti on kyse. New public management - ajattelu on saanut liikaa jalansijaa, ja perinteiset, hyviksi koetut menestystekijät on sivuutettu. Mitä ilmeisimmin tarkoituksellisesti.
On hyvä asia, että Porvoossa on osoitettu poliittista tahtoa ja otettu kaupungin organisaatio ja toiminnot kehittämisen kohteiksi. Kehittämistyön tulee alkaa, kuten konsulttiselitys osoittaa, kaupungin strategian uusimisesta, palveluprosessien määrittelystä, johtamisjärjestelmästä päättämisestä ja uudelleen organisoinneista jne. Kehittämistyön seurauksena on mahdollista vähentää henkilöstön määrää. Sitä ei voi tehdä kategorisesti päättämällä olla palkkaamatta uusia lähtevien tilalle, kuten mm. Kokoomuksen Perttu Tuomaala, Markku Välimäki ja Minnamaija Mattila – Savikko (Uusimaa 3.11.) esittävät, vaan tarvitaan edeltäviä toimia.
Olisi mainiota kuulla, kenen tilalle ei palkattaisi uutta työntekijää. Pois lähtevän vanhustenhoitajan, lähihoitajan, opettajan? Ainakin Markku Välimäellä saattaa asiasta aiempien (sivistystoimen toimialajohtaja) ja myöhempien työtehtäviensä (johtava viranhaltija) vuoksi ollakin hyvä käsitys, samoin siitä, mikä on muuttunut, kun vähennyksiä ei aikaisemmin ole voitu toteuttaa.
Minusta poliittisten ryhmien ei pitäisi lähteä tekemään kovin pitkälle vietyjä, yksilöityjä kehittämisehdotuksia ilman asianmukaisia taustaselvityksiä. Helposti jämähdetään puolustamaan omia, jo valmiiksi mietittyjä esityksiä, ja aito kehittämisprosessi yhteistyössä estyy.
On selvää, että ideologisesti Kokoomusta kiinnostaa yksityistäminen. Ei kuitenkaan ole näyttöä siitä, että yksityistäminen laskisi kustannuksia, vaan jopa päinvastoin. Keikkalääkärit eivät tule halvemmaksi kuin kaupungin palkkalistoilla olevat, tokkopa ulkopuoliset arkkitehtitoimistot hinnoittelevat taksansa alemmaksi kuin kaupungin omat suunnittelijat. Naisvaltaisilla palvelualoilla toimintojen ulkoistaminen yksityiselle sektorille saattaa heikentää työntekijöiden ennestään suhteellisen alhaista palkkatasoa. Tiedossani on jopa 30 % heikennyksiä, joskin on olemassa toisenlaisiakin esimerkkejä. Onko se vastuullisuutta?
Palveluseteleitä on pidetty ratkaisuna palveluiden kustannusten hillintään, mutta niiden käyttöönotto merkitsee pienessä kunnassa rinnakkaisten palveluverkostojen ylläpitoa, ja pikemminkin kokokustannusten kasvua. Kuntien on kuitenkin palvelusetelilainsäädännön mukaan ylläpidettävä omaa palvelutuotantoaan. Tämäkin asia pitää tutkia ennen kuin mitään uutta päätetään. Erityisesti vastuukysymykset ovat tässä mallissa ongelmallisia.
Kysymys yksityisen ja julkisen sektorin toiminnan rajoista ja toimivuudesta liittyy yhteiskunnan kaikilla tasoilla poliittiseen ja ideologiseen keskusteluun ja näkemyseroihin. Lähtökohdaksi ei pidä asettaa sitä, että kaikki julkinen on tehotonta ja huonoa, yksityinen tehokkaampaa ja laadukkaampaa, niin kuin uusliberalistinen suuntaus esittää. Mutta ei myöskään pidä ottaa lähtökohdaksi, etteivätkö yksityiset palvelut olisi joissain asioissa käyttökelpoisia.
Eskola ja Jalonen (Uusimaa 1.11.2009) ovat oikeassa penätessään analyyttisempaa tapaa tarkastella Porvoon tilannetta kuin oikeistopuolueet ovat puheissaan esittäneet.
