Share |

Miksi Porvoo ei työllistä nuoria?

Share |

Perjantai 6.3.2009 klo 17.48 - Mirja Suhonen


Miksi Porvoo ei työlistä nuoria läheskään niin paljoa kuin moni muu kaupunki? Esim. Joensuu työllistää moninkertaisesti sen määrän kouluikäisiä ja nuoria, kuin Porvoo, vaikka on asukasluvultaan vain hiukan suurempi.

Teimme vuosi sitten Lea Höökin kanssa aloitteen, jossa esitimme, että jokainen tietyn ikäinen nuori työllistettäisiin muutaman viikon ajaksi kesäisin. Kaupunki voisi työllistää itse tai antaa työllistämisseteleitä yrityksille. Joissain kauoungeissa nuoret saavat setelinsä (esim 280 e), ja luovuttavat sen yritykseen, johon työllistyvät.

Aikoinaan mummoni lääke lasten kurissa pitämiseen oli työ. Meitä serkuksia vilisi mummolan pihapiirissä pilvin pimein, eikähän kukaan olisi ehtinyt valvomaan sellaisen lapsilauman touhuja. Niinpä mummon toimityönjohtajana ja pisti meidät töihin. Samalla opittiin tärkeitä taitoja ja yhteistyökykyä. Moni homma oli sellainen, missä tarvittiin kaveria.

Nyky- yhteiskunnassa pitäisi olla huolissaan nuorten oppimisesta noudattamaan työelämän pelisääntöjä ja ylipäätään kantamaan vastuuta asioista. Minusta yksi paras opettaja tähän on työ, edelleen.

Alla uutinen Joensuun toimista, mm Oulussa on samansuuntaista toimintaa ja monella muulla paikkakunnalla. Porvoo hiihtää perässä.

Piskuinen Ilomantsin kuntakin työlistää toista sataa nuorta, Porvoo vain 80.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini