Share |

Raatiruoheentorin tulevaisuus

Share |

Sunnuntai 21.12.2008 klo 9.40


"Raatihuoneentorilla saa myydä käsityötuotteita, matkamuistoesineitä, kirpputoritavaraa ja muita vastaavia tuotteita (ei elintarvikkeita). Raatihuoneentorin kaupunkikuvan yhtenäistämiseksi myyntikojujen/telttojen pitää olla väriltään yksivärisiä luonnonvalkoisia/vaaleanharmaita ja kankaisia.  Vuokranantajan määrittelemillä teemaviikoilla torimyyjien tuotteet pitää liittyä ko. teemaan."

Ei olisi mikään konsti yhdistää vuoden 2008 valtiopäiväjuhlallisuuksia ja elävää torielämää edellyttämällä harkittua teemaa juhlaviikkojen ajaksi. Toinen vaihtoehto olisi, että tori olisi myyntipaikkana osan kesästä ja juhlakäytössä tarvittavan ajan. Valtiopäiviin liittyvät juhlallisuudet voisivat toki olla yhtä hyvin kaupunginpuistossa. Kovin suurta summaa esiintymislavan kunnostus ei vaatisi. Puistoon se toisi elävää toimintaa jatkossakin, niin kuin Torolf Bergström hyvässä aloitteessaan kaupungille on esittänyt.

Tekninen lautakunta päätti myös:  "Tekninen lautakunta palaa asiaan syksyllä toritoiminnan päätettyä." Vuoden viimeinen kokous on 16.12.2008. Tulkitsen sen, ettei päätösesitystä ole pyynnöstämme huolimatta tämänkään kokouksen asialistalla, tahalliseksi vitkutteluksi. Odotetaanko, että tammikuun valtuusto valitsee sellaisen teknisen lautakunnan, joka lopettaa toritoiminnan Raatihuoneentorilla?

Avainsanat: raatihuoneentori torikauppa


Kommentit

23.9.2011 16.18  Coach Factory OutletFactory Outlet.org

pedestal these words appear:
"My name is Ozymandias, King of Kings:
Look upon my works, ye Mighty, and despair!"
Nothing beside remains. Round

24.9.2011 10.10  Coach Outlet Online

Venezuelan President Hugo Chavez urged his ally, Iranian President Mahmoud Ahmadinejad, to release the hikers after the South American leader was lobbied by pals in U.S. "intellectual circles," Reuters reported.

24.9.2011 10.48  Coach Factory Store

The Quartet unveiled its proposals shortly after Mr Abbas formally submitted the request

for a Palestinian state to become a full member of the UN.Addressing the General Assembly

in New York, he urged the Security Council to back a state with pre-1967 borders. "I call

upon the distinguished members of the Security Council to vote in favour of our full

membership," Mr Abbas told the General Assembly, in what was for him an unusually

impassioned speech."I also appeal to the states that have not yet recognised the State of

Palestine to do so,

17.11.2011 4.45  Coach Bags

, kuten nykyisinä sarjamonogamian aikoina niillä on tapana tehdä, vanhemmuus- ja sukulaisuuskuviot voivat muotoutua vielä monimutkaisemmiksi. Näillä lapsen kanssa arkeaan jakavilla ihmisillä, jotka tosiasiallisesti kaikki ovat lapsen sosiaalisia vanhempia, ei kuitenkaan ole juridisesti vahvistettua sidettä lapseen, koska Suomen laki ei tunne sellaista tilannetta, jossa lapsella olisi useampi kuin kaksi vanhempaa. Tämäkö muka lasten .I am a novice, your success is my inspiration.Indeed, it is wonderful


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini